Raskaus on ihmeellistä aikaa, ja jokainen raskaus on omanlaisensa ajanjakso. Tässä artikkelissa kuvaamme raskauden toisella kolmanneksella tapahtuvia muutoksia.

Sikiön kehitys

Raskauden toinen kolmannes tarkoittaa raskausviikkoja 13-26. Vaikka sikiön kehityksen kannalta ensimmäinen kolmannes on kriittisintä aikaa, tapahtuu odottajan kehossa toisellakin kolmannekselle muutoksia. Monille keskiraskaus on seesteistä aikaa, kun taas joillekin sikiön kasvu aiheuttaa monenlaisia vaivoja.

Raskauden toisella kolmanneksella tapahtuvat muutokset näkyvät usein myös ulospäin, sillä vatsa jatkaa tasaista kasvuaan. Myös imetykseen valmistautuvat rinnat yleensä kasvavat. Alkuraskauden aikana vaivannut pahoinvointi yleensä katoaa toisella kolmanneksella, mutta toisaalta odottajalle saattaa ilmestyä uusia vaivoja, kuten selkäkipua.

Asiantuntijat suosittelevat ylläpitämään terveellisiä elämäntapoja myös raskauden tässä vaiheessa. Erityisesti painonnousuun kannattaa kiinnittää huomiota, jotta painoa ei kerry raskauden aikana tarpeettoman paljon.

Keskiraskauden tyypilliset oireet

Seuraavassa listassa on esitetty joitakin toisen raskauskolmanneksen tyypillisiä oireita. On tärkeää tiedostaa, että suinkaan kaikki odottajat eivät näistä vaivoista kärsi ja usein myös oireiden voimakkuus on yksilöllistä.

  • Kipu

Erityisesti selässä, lantiossa ja jaloissa saattaa esiintyä kipua raskauden toisen kolmanneksen aikana. Kipu aiheutuu yleensä vatsan kasvamisesta ja siitä, että muu elimistö valmistautuu uuteen tilanteeseen ja synnytykseen.

  • Krampit

Neljännestä raskauskuukaudesta eteenpäin kramppien esiintyminen jaloissa on tyypillinen raskausvaiva. Jalkojen hermoihin ja verisuoniin kohdistuu painetta, joka aiheuttaa kipua, turvotusta ja kramppeja. Kova kipu saattaa olla seurausta veritulpasta, ja tällöin kiirellinen hoitoon hakeutuminen on tarpeellista.

  • Ummetus ja närästys

Kasvava kohtu painaa sisäelimiä ja muuttaa ruoan ja happojen liikkumista ruoansulatuselimistössä. Hormonit vaikuttavat myös osaltaan elimistön toimintaan ja vaikeuttavat tilannetta lisää. Rasvaiset ja hapokkaat ruoat saattavat aiheuttaa närästystä, joten jos kärsit närästyksestä, kannattaa kiinnittää huomiota ruoan laatuun.

  • Peräpukamat

Kasvava kohtu aiheuttaa painettaa suolistoon, ja ummetus puolestaan altistaa peräpukamille. Vaiva on kiusallinen, mutta sitä voidaan hoitaa voiteilla ja puikoilla. Myös suihkuttelu saattaa helpottaa oireita.

  • Ihossa tapahtuvat pigmenttimuutokset

Raskauden aikana tapahtuvat hormonaaliset muutokset saattavat aiheuttaa muutoksia myös kasvojen ja kehon ihossa. Ihon venyminen saattaa aiheuttaa raskausarpia ja kasvojen iholle voi ilmestyä tummia pisteitä. Nämä muutokset yleensä haalistuvat synnytyksen jälkeen.